maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pekka Puputti ja Jukka S.Lahti

Suomi24:lla molempien sekä Jukka S.Lahden että Pekka Puputin kanssa yhtäaikaa Kuopiossa opiskellut kertoo:

Sanon vain että opiskelin itse Kuopiossa Lahden ja Puputin rinnalla samoja aineita. He olivat AINA AINA yhdessä tiiviisti. Tekivät Husserlaisesta filosofiasta fenomenologiasta esitelmiä. Joukossa oli tämä tukija Olli Stålström. Tämä siis ON näin. Poliisin pitää ihmetellä että kunnon pojat menivät peräkanaa tuonelaan. Kyllä pitää.

Lahti oli kaspernukkemainen pikkumies joka osasi olla varsin kärkäskin, vaikka oli ns sosiaalinen ja vilkas liikkeinen. Lenkutti toista jalkaansa, oli älykkö, ei mitään hämärää voinut ajatella heihin (ellei tämä ole sitten ns Oire ettei:)). Hengailivat mm homotutkijan Olli Stålströmin kanssa kaverina. Tämän homotutkijan homotutkimus torpattiin HS skandaalimaisessa tunnelmissa väitöskalkkiviivoilla.


Pekka Puputinkin homoseksuaalisuutta käsitellyt väitöskirja hylättiin.

Samoin Jukka S.Lahti oli kirjoittanut tutkielmia homoseksuaalisuudesta, mm. homoseksuaalien sopeutumisesta.

Olli Stålström myös kiittelee Jukka S.Lahtea väitöskirjansa esipuheessa:

http://www.finnqueer.net/pdf/Homoseksuaalisuuden.pdf

"Seuraavilta Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tohtoriohjelman opiskelutovereilta
olen saanut hedelmällistä palautetta: YTM Irma Rxxxxxx, YTM Olli Vxxxxxxx, YTM Jukka S. Lahti, YTM Seppo Sxxxx, YTM Petteri Vxxxx, YTL Timo Kxxxxxxx ja HTL Raimo Txxxxxxxx."

Omituisesti tämä homoseksuaalisuus liittyy tähän surmaan, julkisuudessa on kuitenkin vaiettu asiasta vaikka tunnettu seta-aktivisti Olli Stålström tunsi molemmat uhrit, Lahden ja Puputin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti