perjantai 13. syyskuuta 2013

Pohdintoja, kysymyksiä ja arvailuja Puputin katoamiseen ja Jukka S.Lahden surmaan liittyen

Tiedot olen kerännyt tästä ketjusta, vaikka en voi mennä varmentamaan väitteiden todenperäisyyttä, ylipäätään kaikki tiedot tähän blogiin olen kerännyt ainoastaan internetin tietolähteistä.

"Sosiaalityöntekijä Pekka Puputti katosi 2.12.2006. Viimeinen varma havainto miehestä on hotelli Presidentin edestä Eteläisellä Rautatienkadulla Helsingissä klo 00.02.Tällöin hän tallentui Presidentin valvontakameranauhoihin.

Puputti oli ollut juhlimassa firmansa pikkujouluja Club Presidentti -ravintolassa. Ennen ravintolasta poistumistaan hän oli valitellut huonovointisuutta. Hänen oletettiin poistuvan Alppikadun kotiinsa, missä hän asui yksin. Kun miestä ei kuulunut töihin, hänestä tehtiin katoamisilmoitus.

Puputti löydettiin hukkuneena läheltä Soutustadionia Helsingissä maaliskuussa 2007.
Löytöpaikka oli siis eri suunnalla kuin hänen kotinsa. Vainaja oli vedessä muutaman metrin päässä rantaviivasta. Tapaukseen ei katsottu liittyneen rikosta.

Puputista kerrottiin, ettei hän käyttänyt lainkaan alkoholia.
"

Puputti katosi tasan keskiyöllä, miksi noin täsmälliseen kellonaikaan, entä jos hän oli sopinutkin tapaamisen jonkun kanssa. Nousiko Puputti autoon? Kenties punaiseen 440 volvoon, jossa tavanomaisesta poiketen oli takaikkunassa mustan listan sijaan krominen lista? 

Joka tapauksessa on selvää, että Puputti ei mennyt kotiinsa, koska hän asui Alppikadulla, joka on aivan toisessa suunnassa kuin soutustadion mistä hänet lopulta löydettiin. Puputti siis todennäköisesti juuri yöllä päätyi jonnekin soutustadionin lähistölle. Miksi? Jostain nettilähteistä luin aikoinaan, että soutustadionin läheisyydessä olisi tällainen miesseuraa etsivien miesten oma kohtaamispuisto, houkutteliko joku Puputin sinne?

Entä oliko Pekka Puputti jo pikkujouluissa kuullut hyvän ystävänsä Jukka S.Lahden surmasta vai kertoiko joku sen hänelle siellä, siksikö hän tuli huonovointiseksi. Mielestäni on melko oletettavaa, että Puputin katoaminen liittyy Jukka S.Lahden surmaan, koska molemmat miehet kuolivat peräkkäisinä öinä.  Siihen en usko, että Puputti olisi murhannut Lahden, ei hänessä ollut mitään viitteitä sellaiseen, hän oli tasapainoisen ja kiltin oloinen henkilö. Vaan tekijä oli ulkopuolinen, molemmat miehet tuntenut henkilö. Murhaaja tiesi myös Puputin pikkujouluista tai jotenkin muuten oli saanut selville, että Puputilla oli juuri siinä iltana pikkujoulut, hänen täytyi siis tuntea Puputti sangen hyvin.

"Puputista liikkui huhuja, että hieman ennen katoamista hänen pitkäaikainen suhteensa oli päättynyt."

Jos tämä pitää paikkansa, niin tämä on erittäin merkittävä tieto, koska suhteen päättymisestä oli niin lyhyt aika. Eikö suhteen toinen osapuoli olisi pitänyt selvittää.

Tai sitten tämä samasta ketjusta.

"Olin aikoinani yksäriyhteydessä erään Puputin työkaverin kanssa. Hän ei tietysti kertonut mitään faktaa salassapitovelvollisuussyistä. Pari huhua kuitenkin, eli PPllä olisi ollut joku "korkeammantason" (mies)ystävä Porissa päin."

Tämä taitaa olla se avain, jos pitää paikkansa. Korkeamman tason miesystävä, kuka? ja juuri äskettäin katkennut suhde keneen? Liittyivätkö Jukka S.Lahden useat yhteydenotot Porvoon poliisiin vähän ennen kuolemaansa jotenkin Puputtiin. Tuossa lainaamassani ketjussa sanottiin myös, että Lahti oli tehnyt hiljattain työmatkan Helsinkiin, tapasiko hän Puputin silloin?

Tärkeää olisi  tietää, liittyikö Jukka S.Lahden surmaan mitään seksuaalista motiivia. Onko sattumaa, että lukuisat veitseniskut osuivat juuri vatsan ja yläraajojen seutuville. Seppo Isotalon blogissa törmäsin aika hätkähdyttävään voisiko sanoa juoruun Jukan kuolemaan liittyen, jonka Annelin Auerin naapuri oli kuullut joltakin tuomarilta. Kun otin tarkemmin asiasta selvää, niin kuulemma tieto ei pidä paikkaansa, Jukka S.Lahden ruumiissa ei näy mitään tällaista väitettyä. Toisaalta heti surman jälkeen uutisoitiin, että kuolema oli ollut poikkeuksellisen raaka

Joka tapauksessa on erittäin mahdollista, että surman motiivi oli mustasukkaisuus. Siihen viittaa tuo hirveä kostonhimo ja raivo, missä tunnetilassa surma tehtiin. Ihmistä joka tappaa sellaisessa vihassa motivoi yksin se valtava tunne mitä hän kokee, hylätyksi tulemisen, epäonnistumisen tunne ja siksi tulee kostaa niille, jotka ovat sen tunteen ja vääryydentunteen aiheuttaneet. Vaikea keksiä mikä muu tunne kuin mustasukkaisuus, josta on tullut pakkomielle aiheuttaisi noin raivokkaan surman.

Sitä miksi juttu halutaan salata ja syyttää Annelia toisen henkilön tekemisistä voisi selittää se, että tämän "korkeamman tason miesystävän" ei haluta paljastuvan, koska jos totuus surmasta tulisi julki, niin ne nimetkin, joiden ei haluta paljastuvan samalla paljastuisi. Valheen kulissit rysähtäisivät alas kertaheitolla ja siinä putoaisi monta päätä. Ne, jotka lavastavat Annelia ovat nyt sotkeutuneet kunnon valheen verkkoon ja kuvittelevat että uusilla valheilla voidaan pyyhkiä entiset, että syyttömälle annetulla elinkautisella voidaan kuitata murha.

Ei se vaan mene niin. Se on kaikkien oikeusvaltion periaatteiden vastaista. Syytön on syytön. Syylliset tulkoot pimeydestä esiin ja vapauttakoon sijaiskärsijä Annelin, jonka niskoille ovat sysänneet oman syyllisyytensä ja omat pahat tekonsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti